Tarja jäi pois vakityöstä ja aloittaa ansaitut eläkepäivät. Työkaverit pitivät Tarjalle juhlat, joissa tarjoiltiin tätä kakkua.
Kakun pinta ja kukat ovat sokerimassaa, täytteenä on mustikkamoussea ja suklaata. Valokuvat olen teettänyt Ullan Unelmassa, kuten aiemminkin.
Iloisia päiviä Tarjalle!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvakakkuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valokuvakakkuja. Näytä kaikki tekstit
perjantai 29. huhtikuuta 2016
perjantai 30. tammikuuta 2015
Eijan läksiäiskakku
Eijan viimeisten työpäivien kunniaksi työkaverit järjestivät läksiäiset ja tein tilaisuuteen kakun, jossa poseeraavat Eijan lapsenlapset. Kakussa on täytteenä suklaakermaa ja Mariannemoussea, koska työporukka tiedetään suklaan ystäviksi ;).
Mukavia ja vauhdikkaita eläkepäiviä Eijalle myös täältä!
Mukavia ja vauhdikkaita eläkepäiviä Eijalle myös täältä!
lauantai 29. marraskuuta 2014
Riikka 25v kakku
Pääsin pitkästä aikaa tekemään valokuvakakkua, kirjan muodossa tällä kertaa. Nämä valokuvakakut ovat kyllä kivoja, niihin saa todella helposti sisällytettyä muistoja, kivoja tilanteita ja vaikka mitä!
Tämä kakku on Riikan äidin tilaama kakku, johon haluttiin toiselle sivulla kaksi kuvaa ja toiselle sivulla onnitteluteksti.
Koska kyseessä on valkoinen kakku, suihkutin hopeasprayta pintaan ennen kuin kirjoitin pikeerillä kakun saajan nimen. Pikeeriä en halunnut värjätä, koska valokuvat ovat vaaleilla väreillä eli pelkäsin, että tekstistä tulee liian kirkas ja näkyvä. Kakussa on täytteenä sankarin herkkua, valkosuklaata ja vadelmia :)
Onnea Riikka!

lauantai 4. lokakuuta 2014
Muistokakku syntymäpäiville
Tein Heikin syntymäpäiväjuhliin valokuvakakun, huomasin että edellisestä onkin jo vierähtänyt aikaa :). Valokuvat teetettiin ihan paperikuvista, kun ei näitä tällaisia ole skannaamatta jpg-muodossa... Kuvat on siis tulostettu syötävälle paperille, tulostimen "muste" on elintarvikeväriä. Kuvia saa varmaankin jo useammasta paikasta, mutta itse tilaan poikkeuksetta Ullan unelmasta.
Kakku on noin 25x25cm kokoa, täytteinä on vaniljamoussea ja persikka-passionkermaa. Pinnan valkoinen kuorrutus on sokerimassaa. Syksyiset lehdet on tehty oranssin sokerimassan ja suklaakuorrutteen seoksesta.
Onnittelut Heikille tämän "yllätyskakun" myötä :)

lauantai 7. joulukuuta 2013
JP 40v!
Tein parit leffakakut JP:n nelikymppisiin :) Koska parhaat idikset syntyvät aina liian myöhään, posti ei enää ehdi kuljettaa.. Joten sitten ajetaan itse :) Teetin kaksi leffa-aiheista kuvaa Ullan unelmassa, A3 kokoiseksi. Kakut ovat isohkoja, noin 35cm X 30cm kokoisia ja 10cm korkeita.
Täytteenä kakuissa on mariannemoussea ja valkosuklaakermaa, toisessa mango-passiomoussea ja hyydykejauheesta tehtyä veriappelsiininmakuista täytettä. Kakkujen pinnat on käsitelty voikreemillä ennen kuvien laittoa - reunoissa mustaa sokerimassaa.
Kakuissa on pikeerillä kirjoitettuna legendaariset lausahdukset: "Luke, I am your father" sekä Predator II- leffasta "No hero stuff, Danny boy" :)
Paljon paljon onnea vielä kuvien muodossa :)

lauantai 26. tammikuuta 2013
Danielin kymppisynttärit
Valokuvakakku on kyllä kieltämättä kiva yksityiskohta juhlissa kuin juhlissa. Olen tehnyt aikaisemmin kaksi vähän aikuisempiin juhliin, joten tällä kertaa ajattelin jättää muuttamatta kuvat mustavalkoisiksi ja antaa värien viedä :) Daniel täytti 10v ja tein hänen syntymäpäivilleen pari kakkua. Tämän valokuvakakun sisällä on valkosuklaakermaa ja vadelmia, pinta on sokerimassaa ja kuvat jällleen tilattu UU:sta :)
Valokuvakakun kaveri oli sitten vähän pienempi kakku, eli 24cm vuoalla tehty. Samaa täytettä kuin isossa kakussakin. Kuorrutus on sokerimassaa, kokeilin pitkästä aikaa marmoritekniikkaa:
Onnea Danielille!

lauantai 8. joulukuuta 2012
Pakettikakku ja Valokuvakansio 40-synttäreille
Facebookissa julkaisujani seurannut Terhi tilasi minulta kakkuja syntymäpäivilleen. Itsenäisyyspäiväksi tein beigensävyisen lahjapaketin (pinta vaahtokarkkimassaa) ja loppuviikoksi sitten sen varsinaisen synttärikakun, eli syötäväksi tulostetuista valokuvista tehdyn kakun. Molemmissa kakuissa on täytteenä kinuskivaahtoa ja karpaloita, isommassa kakussa myös puolukkaa.
Sitten muutama kuva "kansiosta" :)
Onnittelut vielä Tehille!
Sitten muutama kuva "kansiosta" :)
Onnittelut vielä Tehille!
lauantai 10. marraskuuta 2012
Isän juhlat
Rakas isukkini täytti 60 vuotta ja sitä juhlittiin sukulaisten ja lähimpien ystävien kesken. Tein kahvipöytään syötävää. Mielessä oli jo kauan, että teen valokuvakakun, joka on tehty kirjan muotoon. Sisällä on valkosuklaakermaa ja appelsiinimoussea.
Ehdin ottamaan kuvan ennen kuin sankari leikkasi ensimmäisen palan :)
Tein myös bebe- leivoksia ja niille kaveriksi laktoosittomia appelsiini-suklaaleivoksia. Taisin itsekin ottaa pari-kolme bebeä, on ne vaan niin hyviä :)
Onnea isi :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)